Taas löysin kivan ohjeen Tikolta. En ole vieläkään täysin selättänyt tautia, joten vain tietyt ruoat maistuvat. Tuore leipä on sellainen, joten piti ruveta leipomispuuhiin :D Tästä tuli ihanaa!

1507719.jpg

Kaurareikäleipä, 2 pientä leipää

2 dl vettä

1 pss kuivahiivaa

1 tl suolaa

1 tl sokeria

1 1/2 dl kaurahiutaleita

2 1/2 dl hiivaleipävehnäjauhoja

2 rkl öljyä

Lisää kädenlämpöiseen veteen hiiva, suola, sokeri, kaurahiutaleet, öljyä sekä jauhoja sen verran, että taikinasta tulee sopivan paksuista. Kohota taikina kaksinkertaiseksi. Jaa kohonnut taikina kahtia ja kaulitse taikinapalat pyöreksi levyiksi. Poista niistä keskusta. Keskusta kannattaa kuitenkin paistaa, saat siitä pienen herkkuleipäsen. Kohota leipiä hetken aikaa. Voitele kohonneet leivät vedellä ja ripottele pinnalla esimerkiksi kaurahiutaleita. Paista 200 asteisessa uunissa noin 25 minuuttia.

1507738.jpg

Välipalaleivän päälle laitoin margariinia, kalkkunaleikkelettä, juustoa, tomaattia sekä paprikaa.