Ajattelin, että minulle olisi riittänyt tomaattikeittoa yksi annos tälle päivälle, mutta toisin kävi. Söimme koko kattilallisen eilen. Piti siis ruveta lounaanlaittopuuhiin, ja koska en jaksanut mennä kauppaan ja nälkä iski jo ennen puoltapäivää aikaisen herätyksen takia, niin piti loihtia jotain kotoa löytyvistä aineksista. Käytin hyväkseni kaveriltani saamaani vinkkiä, eli sataytonnikalasta ja herne-maissi-paprikasekoituksesta pastakastiketta. Ensimmäistä kertaa maistoin sataytonnikalaa- ihan hyvää, mutta ei noussut kyllä suosikikseni. Mutta kun tunnetusti olen varsin kaikkiruokainen, niin kyllähän tämäkin kastike maistui :D

1481467.jpg

Sataytonnikalakastike, 2 isohkoa annosta

1 dl rasvatonta maitoa

1 dl ruokakermaa (7%)

1 prk sataytonnikalaa

100 g herne-maissi-paprikasekoitusta

n. 2 rkl tomaattipyreetä

n. 1 rkl chilikastiketta

Lämmitä maito ja kerma pinnoitetussa kattilassa. Lisää he-ma-pa sekä tonnikala. Mausta tomaattipyreellä ja chilikastikkeella. Anna porista niin kauan, että he-ma-pa on sulanut ja kastike hieman kiehunut kokoon. Tarjoa pastan kera.

Söin lisäksi porkkana-ananasraastetta.