Olen jo kauan ollut aikeissa testata bbcfoodin-sivuilta löytämääni sitruunapastanohjetta. Nyt, vihdoista viimein, kokeilin kyseistä pastaa. Tätä voisi jo kutsua pikaruoaksi, koska kaikki ruokaan tarvittavat ainekset ehtii koota sillä aikaa kasaan, kun pastat kiehuvat. Perjantai-iltaan sopiva, helppo ja nopea ruoka. Pieniä muutoksia tein alkuperäiseen reseptiin; vaihdoin persiljan basilikaan ja parmesanin tilalta käytin ihan tavallista juustoraastetta. Sen verran täytyy sanoa, että seuraavan kerran käytän ehdottomasti parmesania, se olisi varmasti ollut tämän pastan juju. Toisen kerran tulee siis varmasti tehtyä, mutta silloin parmesanilla ja alkuperäisreseptin mukaan persiljaa käyttäen!

Kirjoitan ohjeen niinkuin itse tein.

1476971.jpg

Sitruunapasta, 2 annosta

200 g täysjyväspaghettia

50 g juustoraastetta

1 sitruuna

1 valkosipulin kynsi

4 rkl oliiviöljyä

1/2 ruukkua tuoretta basilikaa

Laita pasta vesi kiehumaan. Raasta sillä välin sitruunankuori ja purista sitruunasta mehu. Murskaa valkosipulin kynsi ja pieni basilikan lehdet. Sekoita sitten juustoraaste, oliiviöljy, murskattu valkosipulin kynsi, sitruunan raastettu kuori ja mehu sekä juustoraaste keskenään. Valuta kypsä pasta ja sekoita juustoseos siihen. Kuumenna hetken aikaa liedellä, niin, että juusto sulaa.