Tässä taasen yksi tuunattu ohje. Olen viime päivinä koittanut tyhjennellä kuiva-ainekaappeja, koska sinne tuppaa kertymään sitä sun tätä. Tämän päivän ruokaan otin pääraaka-aineeksi valmiskastikkeen (kuva alla), joka maistui chilille ja mozzarellalle. Lisäilin valmiskastikkeen joukkoon sipulin, hieman mausteita sekä soijarouhetta. Tuli todella maukasta, valmiskastike oli hyvää ja sopivan tulista :) Ja nopeaa oli tämänkin kastikkeen teko, ei oikeen into/aika riitä tällä hetkellä muuhun.

1593289.jpg

Soijarouhekastike valmiskastikkeesta, n. 3:lle

1 sipuli

1 dl tummaa soijarouhetta

2 dl vettä

paprikajauhetta, pippurirouhetta

1 prk Saclan pastakastiketta, makuna mozzarella-chili

Pilko sipuli ja kuullota sitä hetki pannulla öljyssä. Lisää kuiva soijarouhe sekä mausteet. Sekoita. Lisää sitten vesi ja anna kiehua niin kauan, että soijarouhe on imenyt veden. Kaada valmiskastike joukkoon ja anna kiehua hiljalleen hetken aikaa. Tarjoa pastan kanssa.

- Minä tein kaveriksi salaattia, johon laitoin jäävuorisalaattia, fetaa, kevätsipulia varsineen, säilykepersikkaa ja vihreitä viinirypäleitä. Kerron tämän siksi, koska salaatti oli niin ihanaa, että olisin voinut syödä sitä kerralla koko ison kulhollisen :D Hyvä makuyhdistelmä...

1593308.jpg

Tässä kuva kastikkeesta...