Olen tykästynyt soijatuotteisiin, mutta kaapista tarttuu käteen useimmiten soijarouhepaketti soijasuikaleiden sijaan. Niinpä heti kun löydän kokeilemisen arvoisen reseptin suikaleille, kokeilen sitä. Tällä kertaa Ihanat tomaatit inspiroivat minua soijasuikaleiden käyttöön tällä ohjeella. Hyvää tuli, suosittelen! :) Suluissa on omat muutokseni.

1703811.jpg

Hapanimeläsoijasuikaleet, 4 annosta

2,5 dl soijasuikaleita (voit korvata laittamalla possua 350 g)

2-3 rkl soijakastiketta

2-4 rkl omenamehua (käytin ananastölkin lientä)

1 sipuli

1 porkkana

1 paprika

100 g bambunversoja

1 prk ananaspaloja

1 valkosipulin kynsi (käytin 1 tl valkosipulijauhetta)

3 dl lihalientä (käytin kasvislientä)

öljyä

Kastike:

2 rkl vettä

2 rkl soijakastiketta

3 tl sokeria

2 tl viinietikkaa

2 rkl maissijauhoja (tai 1 rkl perunajauhoja)

Kiehauta vedenkeittimessä vettä ja kaada kulhoon soikasuikaleiden päälle. Murustele sekaan lihaliemikuutio (tai kasvisliemikuutio) ja sekoita joukkoon omenamehu ja soijakastike. Anna turvota n. 20 minuuttia.

Leikkaa sipuli pieniksi lohkoiksi, porkkana ja paprija ohuiksi suikaleiksi. Pilko myös valkosipulin kynsi. Kuumenna wokkipannussa tilkka öljyä ja nostele siihen kasvikset. Kääntele kasviksia kovalla lämmöllä pari kolme minuuttia ja lisää sitten ananaspalat, valkosipuli ja lihaliemi. Voit käyttää lihaliemenä soijasuikaleiden turvottamisesta ylijäänyttä lientä.

Sekoita kastikkeen ainekset pienessä kulhossa. Kiehauta kasvikset pannulla, lisää sitten sekaan soijasuikaleet ja kastike. Sekoita huolellisesti ja kiehauta ruoka uudelleen. tarjoa riisin, tai nuudelien, kera.

1703839.jpg