Tänä lauantaina kokoonnuttiin koko perheen voimin ja istuttiin iltaa hyvän ruoan, juoman ja tietenkin seuran merkeissä. Isäni ideoima illanvietto, koska on erittäin harvinaista, että koko perhe on samassa kaupungissa samaan aikaan! Oli erittäin mukava ilta. Laitettiin kynttilät palamaan eikä välitetty ulkona vallitsevasta kaatosateesta. Kyllä on ihanaa olla kotosalla :)

Ruoaksi grillattiin vartaita sekä makkaraa. Lisäksi oli tarjolla tsatzikia, kalkkunasalaattia(sis. uunissa kypsennettyä kalkkunaa, pastaa, herne-maissi-paprikaa, pieneksi pilkottua paprikaa ja juustoa sekä hieman sinappista salaatinkastiketta), vihersalaattia sekä lohkoperunoita. Jälkiruoaksi äiti paistoi ihanan vadelmapiirakan sekä maistelimme myös siskoni tekemää suklaapiirakkaa. Nam!

1827820.jpg

Broileri-porsaanlihavartaat sisälsivät broilerin paloja, joille teimme itse sitruunaisen marinadin. Possun sisäfilepalat marinoitiin valmiskastikkeella. Lihojen lisäksi vartaissa oli paprikaa, kesäkurpitsaa sekä herkkusieniä.