Sieniä alkaa pikkuhiljaa löytyä metsien uumenista, joten on todellakin korkea aika käyttää viime syksyn satoa uuden sadon alta pois! Minulla on edelleen mummini poimimia, kuivattuja, suppilovahveroita kaapissa, niinpä tein tänään niistä ison satsin kastiketta. Tällä kertaa käytin kastikkeeseen Knorrin kermakastikeaineksia, joilla sai aikaan mukavan makuisen kastikkeen. Tuo epämääräisen näköinen, kaamean värinen kastike oli oikeasti herkullista, uskokaa tai älkää ;)

1816705.jpg

Suppilovahvero-kermakastike, n. 4 annosta

4 dl kuivattuja suppilovahveroita

1 sipuli

1,5 dl ruokakermaa

2,5 dl vettä

4 rkl Knorrin kermakastikejauhetta

mustapippuria, aromisuolaa

Laita suppilovahverot turpoamaan kylmään veteen. Kuori ja pilko sipuli ja kuullota sitä hetken aikaa margariinissa pannulla. Valuta sienistä ylimääräinen vesi pois ja lisää ja pannulle. Pyörittele aineksia hetken aikaa pannulla. Sekoita ruokakerma, vesi ja kermakastikejauhe tasaiseksi seokseksi ja kaada se sienien ja sipulin päälle pannulle. Mausta mustapippurilla sekä aromisuolalla ja anna hautua muutaman minuutin ajan.