Todella harvoin tulee tehtyä kalasta ruokaa, suurimmaksi osaksi johtunee kalan arvokkaasta hinnasta. Kotonaolo on kuitenkin hieman erilaista, kun pääsee äiskän kanssa kauppaan ;) Tein isälleni ja itselleni viikonloppuna perinteistä uunilohta, jota minun on jo kauan tehnyt mieli. Söimme uunilohen kanssa perunamuusia- kyllähän kala-ateria maistui näin pitkän tauon jälkeen erinomaiselle!

1982448.jpg

Kuva on aivan kamalan harmaa ja tylsä. Sadepäivänä kuvaaminen ei vain onnistu :D Mutta maku on pääasia...

Uunilohi, 3-4 annosta

n. 600 g painoinen lohifilepala

sitruunapippuria, suolaa, Santa Marian Lime pepper- mausteseosta

tuoretta tilliä

sitruunaviipaleita

n. 2 dl ruokakermaa

Laita lohifile uunivuokaan ja mausta se. Silppua päälle tilliä ja laita sitruunaviipaleet tillikerroksen päälle. Kaada päälle ruokakermaa. Paista 200 asteessa 30-40 minuuttia.

1982457.jpg