Kyllä sitä huomaa lomailleensa- bloggailuun on ihan uutta intoa ja päivisin jaksaa olla pirteä ja jopa ajoittain innostua koulusta ;) Tänäänkin, niinkuin monena tulevanakin päivänä, vietän vapaata aamupäivää luentojen alkaessa vasta iltapäivällä. Siksipä innostuin kuvailemaan aamupalaani, johon kuului maustamatonta, rasvatonta jogurttia kera hedelmäsalaatin ja auringonkukansiementen. Jogurttiherkun lisäksi kinkkuvoileipä ja kuppi mustaa kahvia täyttivät vatsani tänäaamuna.

Hedelmäsalaattia sain eilen mukaani illanvietosta. Kaverini oli maustanut hedelmäsalaatin kardemummalla ja vaniljasokerilla. Tosi kiva vinkki, jota aion ehdottomasti hyödyntää jatkossakin. Ne toivat ihanaa makua hedelmäsalaattiin.

Olen viimepäivinä saanut paljon ihania, kannustavia kommentteja  blogini uusilta ja vanhoilta lukijoilta. On ollut mukavaa huomata, että blogini inspiroi muita. Teidän kaikkien ansiosta blggailuintoni on kasvanut entisestään. Kiitos <3