Jos minun pitäisi mainita jokin ns. lohturuoka, niin se olisi ehdottomasti makaronilaatikko. Se on niin ihanan pehmeää ja maukasta syötävää, saa väkisin suupielet nousemaan korviin saakka. Tänään tein tuosta mainiosta arkiruoasta hieman "hienomman" version. Päässäni on muhinut jo pitkään ajatus tomaattisesta tonnikalamakaronilaatikosta ja tänään sen ajatuksen sitten toteutin. Sattumalta huomasin, että myös Julie oli tehnyt joskus melkein täsmälleen samanlaista ruokaa, hänen herkullista laatikkoaan pääse katsomaan tästä. Voi pojat että oli hyvää :P

Mukavaa laskiaissunnuntaita kaikille! Toivottavasti monet maistelevat hernekeittoa ja laskiaispullia. Minun keittiössäni ei valitettavasti tänä(kään) laskiaisena niillä herkutella :) Aamukävelyllä minua ilahduttivat pienet taaperot, jotka raahasivat perässään isoa pulkkaa ja lähtivät nousemaan kohti mäenhuippua valmistautuakseen mäenlaskuun. Lenkkipolulla tuli vastaan vain hymyileviä ihmisiä ja jotenkin ensimmäistä kertaa havahduin siihen, että taitaa tulla kevät! Siitä ajatuksesta ilmeisesti muutkin saavat virtaa kuin minä...

Tomaattinen tonnikalamakaronilaatikko, 2-3 annosta (annoskoot ovat sen mukaan, mitä itse kuvittelen syöväni, syön pienehköjä annoksia. Eli suht pienikokoisen naisihmisen mukaan)

3 dl tummia makaroneja

1 prk tomaattitonnikalaa

4 aurinkokuivattuatomaattia

loraus chilikastiketta

mustapippuria, paprikajauhetta, oreganoa

munamaito:

2 munaa

2 1/2 dl maitoa

päälle:

halkaistuja kirsikkatomaatteja

Keitä makaronit kypsiksi runsaassa vedessä kattilassa. Valuta kypsät makaronit ja lisää niiden joukkoon tomaattitonnikala, pieneksi pilkotut aurinkokuivatuttomaatit, chilikastike sekä mausteet. Kaada uunivuokaan. Sekoita maito ja munat keskenään ja kaada uunivuokaan makaroni-tonnikalaseoksen päälle. Laita päälle muutama halkaistu kirsikkatomaatti ja paista laatikkoa 200 asteisessa uunissa noin 5o minuuttia.