Tänä syksynä olen saanut nauttia sieniherkkuja jo moneen otteeseen, mikä on tietenkin varsin mukavaa. Torstai-iltapäivän samoilin ystäväni kanssa metsässä ja iloksemme löysimme sieltä suppilovahveroja, kantarelleja sekä hieman puolukoita ja mustikoita. Sen lisäksi, että saaliista saa laitettua maukkaita ruokia, on metsässä liikkuminen rentouttavaa puuhaa- ajatus lepää kauniiden maisemien keskellä. Torstain saaliista tein tänään iltapalaksi leipiä, joihin tuli sienien lisäksi myös pestoa :P

Paistoin tuoreet, puhdistetut sienet sekä sipulikuutiot öljyssä pannulla, maustoin kevyesti suolalla ja pippurilla. Leipänä on ihanaa ja rapeakuorista aurinkokuivatuillatomaateilla maustettua leipää, josta leikatut viipaleet voitelin vihreällä pestolla. Lusikoin sienitäytettä leiville ja toinen leipä sai päällensä myös muutaman tomaattiviipaleen. Ihanuutta :P