Kylläpäs väsyttää näin torstai-iltana. Ilmeisesti kroppa ja mieli tietävät, että huomenna alkaa viikonloppu... En ole oikein kyennyt tekemään tänään mitään järkevää, alkuviikon rutistukset opintojen parissa veivät voimia ja nyt kannan huolta siitä, kuinka lie käy tentinläpipääsemisen. Onneksi lumi tuo valoa. Kuten sanottu, huomenna alkaa viikonloppu, ja kuten olettaa saattaa, lähden viettämään sitä kotipuoleen, onhan sunnuntaina kuitenkin isänpäinä <3 Reseptin kirjoittamisen jälkeen taidan juoda oluen ja lukea naistenlehtiä ;)

Broileri-kasvispata on viime viikonlopun tuotoksia. Pataruoat maistuvat viileällä ilmalla ja ovat myös todella helppoja valmistaa. Tämä maistui koko poppoolle kotosalla. Tarjosin padan riisin ja raikkaan salaatin kera.

Padassa on broilerin fileeleikkeleitä paloiteltuna, sipulia, porkkanaa, säilykeherkkusieniä, oliiveja sipulia, tomaattimurskaa, hieman vettä ja mausteita suolaa, grillausmaustetta, sokeria, mustapippuria sekä chilijauhetta.

Paistoin broilereita pannulla niin, että ne saivat kevyen värin pintaansa. Sen jälkeen kokosin kaikki ainekset pataan ja annoin hautua miedolla lämmöllä hellalla vajaan tunnin ajan.